Kirjoittanut:
Miikka Vuorela

Säästä, sijoita & surffaa: Nuori, aktivoi aivosi!

Vuonna 2026 maailmantalouden kasvun odotetaan jatkuvan kolmen prosentin tasolla. Ekonomistien ennusteiden lisäksi kuluvalle vuodelle myötätuulta povaa kiinalainen astrologia ja tarkemmin sanottuna alkava hevosen vuosi. Uskoitpa sitten horoskooppeihin tai et on hyvä muistaa, että uusi vuosi tuo tullessaan alun innostuksen, mutta pysyvään muutokseen tarvitaan sinun panoksesi. Älä siis luota sokeasti ennustuksiin. Odottelu on ohi ja on aika ottaa ohjat omiin käsiin!

Currency

Pienemmät menot vai suuremmat tulot?

Vuosi 2025 on vaihtunut ja edessä ovat uudet tuulet! Viime vuosi oli lopulta suotuisa sekä osake- että korkosijoittajalle, vaikka matkan varrelle mahtui myös hermoilua. Vuoden alku on erinomainen ajankohta ottaa horoskoopin hevosta harjasta ja esimerkiksi tarkistaa olisiko sinun mahdollista nostaa kuukausittaista säästösummaa. Voit ajatella vuoden vaihtumista uutena mahdollisuutena unohtaa tekosyyt ja ryhtyä toimiin.

Sijoittamisen ja säästämisen aloittamista viivytellään vedoten riittämättömään varallisuuteen. Tällöin oman talouden tasapainoon saaminen on ensisijainen tavoite. Uskon kuitenkin, että usealle meistä tämä on keino vältellä oman kulutuksen kohtaamista. Harva uskaltaa katsoa kipeää totuutta silmästä silmään ja selvittää, mihin ja miten rahaa todella käyttää arjessa. Tämä on kuitenkin erittäin tärkeää ja tarpeellista, jotta voit onnistua paremmin sijoitussuunnitelmassasi.

Kuukausittaista säästösummaa nostettaessa on hyvä kuitenkin miettiä tavoitteletko unelmiasi pihistämällä menoista vai lisäämällä tuloja. Suuremmat tulot voivat olla vaihtoehto, jos sinulla on mahdollisuus vaikuttaa kuukausittaisiin tuloihisi. Kuukausittaisten menojen pienentäminen voi olla vaihtoehto, jos tiedät kuluttavasti rahaa asioihin, joita et todellisuudessa tarvitse. Elämän ei kuitenkaan kuulu olla pelkkää pettuleipää ja kauravelliä. Muista siis valintaa tehdessäsi olla armollinen itsellesi. Liiallinen ankaruus itseä kohtaan tarjoaa harvoin pitkäkestoisia tuloksia. Esimerkiksi uuden vuoden alkaessa useat meistä innostuvat aloittamaan uuden harrastuksen vaikkapa kuntosalilla. Usein innokkuus treenata hiipuu, mikäli asetamme itsellemme epärealistisia tavoitteita tai sääntöjä, joita meidän on vaikea noudattaa. Sama pätee sijoittamisessa - Hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty!

Budjetti on majakka matkalla

Paras sijoittamista tukeva teko on oman henkilökohtaisen budjetin rakentaminen. Aiemmissa teksteissä olemme nostaneet esiin optimistisen ajattelun ja aloittamisen tärkeyden. Pitkällä matkalla hyvin suunniteltu kuukausibudjetti on sinulle erinomainen kumppani.

Budjetti ei ole koskaan täydellinen. Tärkeämpää on, että budjetti on kestävä. Hyvin laadittu kuukausibudjetti toimii kuin majakka merellä: se auttaa pitämään kurssin myös silloin, kun markkinoilla ja arjessa riittää liikettä.

50 - Välttämättömät menot

50 % tuloista:
Vuokra tai asuntolaina, ruoka, liikkuminen, laskut

30 - Vapaa-aika

30 % tuloista:
Harrastukset, ravintolat, matkailu, ostokset

15 - Säästäminen ja sijoittaminen

15 % tuloista:
Pitkäaikainen säästäminen ja sijoitukset

5 - Joustovara

5 % tuloista:
Yllättävät menot ja epäsäännölliset kulut

50–30–15–5 Budjettimalli

Budjetin käyttöönotossa on hyvä seurata seuraavaa ohjenuoraa:

1. Selvitä kuukausittaiset nettotulosi
2. Kerro tulot valitsemillasi prosenttiosuuksilla
3. Kohdista summat omiin menoihisi
4. Seuraa kokonaisuutta – älä jokaista yksittäistä euroa

Tutustu rahastovalikoimaamme tästä!

Epävarmuutta markkinoilla, painanko paniikkinappulaa?

Aivoillemme epävarmuus tarkoittaa tarvetta selviytyä. Tällöin on erittäin tärkeää, että aktivoit aivosi, hengität syvään ja tarpeen tullen teet maltillisia muutoksia. Markkinoiden hermoillessa on tärkeää pysyä rauhallisena ja keskittyä luottamaan pitkän tähtäimen suunnitelmaan. Unohda siis tekosyyt ja pysy budjetissa, vaikka markkinat heiluisivatkin.