Muutokset näkyvät jo yritysten toiminnassa ympäri maailmaa ja luovat runsaasti uusia sijoitusmahdollisuuksia.
Epävarmuutta erityisesti Yhdysvalloissa
Viime aikojen poliittiset käänteet ovat lisänneet epävarmuutta etenkin Yhdysvalloissa, jossa keskustelu pyörii päästöjen vähentämisen kannustimissa ja sen vaikutuksessa yritysten tuottoihin tulevaisuudessa.
Vaikka Yhdysvalloissa investoidaan puhtaaseen energiaan, on sen kasvu seurausta taloudellisista syistä: Uusiutuvasta energiasta on tullut edullista.
Vaikka Yhdysvallat on suuri talous ja tarjoaa paljon sijoitusmahdollisuuksia, se ei ole päästövähennysten osalta globaali moottori, ja siksi tilannetta on tärkeää tarkastella maailmanlaajuisesti.
Kiinan merkitys suuri - sekä hyvässä että pahassa
Noin neljänneksen maailman päästöistä tuottava Kiina on siirtymän osalta avainasemassa. Kiina oli lähes yksin vastuussa päästöjen kasvusta viime vuosikymmenellä. Toisaalta juuri Kiina rakentaa eniten uusiutuvaa energiaa maailmassa. Vuonna 2024 sen rakentama uusiutuvan sähköntuotannon kapasiteetti oli Yhdysvaltoihin verrattuna jopa seitsenkertainen
Joka tapauksessa energiasiirtymä on siis maailmanlaajuinen ilmiö – eikä yksikään sijoittaja voi sitä sivuuttaa.
Jotta päästöihin voidaan aidosti vaikuttaa, pitää saada aikaan suuri muutos juuri haastavimmilla sektoreilla
Mihin sijoittaminen oikeasti vaikuttaa?
Monet ilmastorahastot välttelevät toimialoja, kuten teollisuus, materiaalit tai energiantuotanto, joilla päästöjen vähentäminen on vaikeaa. Tämä tietysti siivoaa salkun, mutta ei välttämättä juuri vaikuta todellisiin päästöihin.
Jotta päästöihin voidaan aidosti vaikuttaa, pitää saada aikaan suuri muutos juuri haastavimmilla sektoreilla – ja siksi juuri niillä myös sijoitusmahdollisuudet voivat olla merkittäviä.
Hyvä esimerkki vaikuttavasta muutoksesta on Heidelberg Materials. Yrityksen osakkeen arvo on noussut mukavasti sen jälkeen kun yhtiö toi markkinoille ensimmäisen nollahiilisementin, josta asiakkaat ovat valmiita maksamaan perinteistä enemmän.
Tekoäly lisää energian tarvetta – ja puhtaan energian kysyntää
Sähkönkulutus kasvaa nopeasti datakeskusten ja tekoälyn vuoksi. Suuret kansainväliset teknologiayhtiöt ovat sitoutuneet käyttämään puhdasta energiaa, joten uusiutuvan energian tarve kasvaa nopeasti.
Hyviä esimerkkejä muutoksesta hyötyvistä yhtiöistä ovat saksalainen RWE, joka kysynnän myötä luopuu kivihiilestä ja keskittyy rakentamaan uusia uusiutuvan energian projekteja.
Siirtymän keskiössä ovat myös materiaalien toimittajat kuten kuparikaivokset, joilla raskaasta ympäristökuormituksestaan huolimatta on tärkeä rooli esimerkiksi liikenteen sähköistyessä. Esimerkiksi brittiläistä Antofagastaa tukee sähköautoihin ja -verkkoihin tarvittavan kuparin kysynnän kasvu.
Katse tulevaisuuteen – energiatehokkuus ja sääntely kiristyvät
Energiatehokkuus on nyt ja jatkossa hyvä sijoitusteema, siitä hyötyvät niin yritykset kuin kotitaloudetkin.
Samaan aikaan haastavimpien toimialojen muutos etenee etenkin Euroopassa. Maksuttomien päästöoikeuksien poistuessa, hiilirajoitusten astuessa voimaan ja sääntelyn kiristyessä myös asiakkaat vaativat yhä puhtaampia uuden teknologian tuotteita.
Tulevaisuudessa uskommekin muutoksen tuovan markkinoille sekä epävarmuutta että monia kiinnostavia sijoitusmahdollisuuksia.
Kiinnostuitko muutosyhtiöistä?
Climate Engagement Transition -rahasto sijoittaa yrityksiin, joilla on hyvät mahdollisuudet kehittää liiketoimintaansa vähähiilisemmäsksi. .
Tutustu rahastoonArtikkelissa mainittua Nordea 1, SICAV - Global Climate Transition Engagement Fund -rahastoa hallinnoi Nordea Investment Funds S.A., joka on Luxemburgiin rekisteröity rahastoyhtiö.
Artikkelissa esitetyt sijoittamista, säästämistä, yrityksiä tai toimialoja koskevat näkemykset ovat yleistä tietoa, eikä suositus ostaa tai myydä mitään sijoitusinstrumenttia. Keskustele sijoitusneuvojasi kanssa ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Rahastosäästämiseen kuuluu riskejä ja sijoitettujen varojen arvo saattaa nousta tai laskea. Rahastojen historialliset tuotot eivät ole tae tulevista tuotoista. Rahaston tulevat tuotot riippuvat mm. markkinan kehityksestä, salkunhoitajan taidoista, rahaston riskiprofiilista sekä rahaston kuluista.