Berliinin muurin murtumisen jälkeen globalisaatio on tuonut mukanaan paljon hyvää ja hyvinvointi on lisääntynyt yhteiskuntien ja maiden välisen kaupan avautuessa.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana eurooppalaisten maiden fokus on kuitenkin siirtynyt leikkauksiin, tiukempiin valtionbudjetteihin ja säästöihin. Globalisaation keskellä sekä hallitukset että yritykset ovat etsineet edullisempia ratkaisuja Euroopan ulkopuolelta ja näin Euroopasta on tullut yhä riippuvaisempi muista maanosista myös elintärkeillä toimialoilla, kuten energiassa ja puolustuksessa. Samalla Eurooppa on vaivihkaa tehnyt itsestään yhä heikomman ja haavoittuvamman.
Viimeaikaisen globaalin kehityksen myötä monissa Euroopan maista on ymmärretty, että nyt aika investoida vahvempaan Eurooppaan.
"Edellisellä vuosikymmenellä ratkaisimme pankki- ja eurokriisiä finanssikurilla, kustannusleikkauksilla ja ulkoistamisella ja säästimme tulevaisuuden turvaamiseksi. Jossain vaiheessa on kuitenkin myös sijoitettava muutokseen, ja näemme tämän nyt alkaneen", salkunhoitaja René Møller Petersen selittää.
Ajatus uudesta Empower Europe -rahastosta syntyi, kun Petersen näki Euroopan kohtaamissa haasteissa ja niiden mahdollisissa ratkaisuissa sijoitusmahdollisuuksia.

René Petersen
Salkunhoitaja, Nordea Empower Europe
Kolme haastetta mahdollisuuksiksi muutettuna
Euroopalle on ajan myötä kehittynyt kolme kriittistä haavoittuvuutta: tuotannon ulkoistaminen Kiinaan ja muihin halpatuotantomaihin, kasvava riippuvuus tuontienergiasta (erityisesti venäläisestä öljystä ja kaasusta) sekä riippuvuus Yhdysvalloista puolustuksen ja kyberturvallisuuden osalta.
Viimeaikaiset tapahtumat ovat muuttaneet maailmaa ja lisänneet tietoisuutta. Päättäjät ja yritysjohtajat tunnustavat nyt, että Euroopan on rakennettava uudelleen vahvuuttaan ja riippumattomuuttaan eurooppalaisten hyvinvoinnin säilyttämiseksi.
" Uusi rahastomme Nordea Empower Europe keskittyy löytämään murroksesta hyötyviä sijoituskohteita. EU, jossa Saksa on ilmoittanut historiallisen suuresta finanssipaketista, tulee investoimaan miljardeja euroja tuotantoon, tutkimukseen, energiaan ja puolustukseen. Tästä kumpuaa myös monia mielenkiintoisia mahdollisuuksia rahastosijoittajalle", Petersen sanoo.
Rahaston kolme teemaa

Aika palauttaa tuotantoa
Koronapandemian jälkimainingeissa globaalin riippuvuuden riskit tulivat hyvin selviksi sekä Euroopan viranomaisille että yrityksille. Tilauksia ei saatu ulkomaisista toimitusketjuista toimitettua ja eurooppalaiset yritykset pysähtyivät.
"Kiina pääsi koronasulusta ulos meitä myöhemmin, ja siksi komponenteista oli pulaa. Meidän oli harkittava uudelleen, ovatko Kiinasta riippuvaiset toimitusketjut tulevaisuudessa käyttökelpoisia niiden haavoittuvuuden vuoksi", René kertoo.
Tarvikkeiden puutteen vuoksi kustannukset nousivat pilviin tehtaiden seisoessa ja kauppojen hyllyjen ammottaessa tyhjyyttään. Tämä käynnisti merkittävän trendin tuotannon kotiuttamiseksi.
"Geopoliittisten jännitteiden vuoksi eurooppalaiset yritykset alkoivat kotiuttaa ja monipuolistaa tuotantoaan ja toimitusketjujaan. Kyse on riskien hajauttamisesta – tuotannon asteittaisesta siirtämisestä ainakin osittain takaisin Eurooppaan ja tuonnista myös muilta alueilta", René sanoo.
Tuotannon palauttamisessa haasteena ovat kustannukset.
"Palkat ovat Euroopassa edelleen korkeammat kuin esimerkiksi Kiinassa. Toisaalta ongelmaa voidaan kiertää automatisoitujen tuotantolinjojen avulla ja niiden kehittämiseen on sijoitettu paljon rahaa. Automaatio vastaa myös Euroopan väestön ikääntymiseen liittyvään haasteeseen työvoiman vähenemisestä”
Eurooppalaisen energian on oltava luotettavaa ja kestävää
Viime vuosina Eurooppa on lähtenyt kunnianhimoisesti muuttamaan energiarakennettaan. Ilmastotavoitteiden ja geopoliittisten jännitteiden ajamina sekä Euroopan unioni että yksittäiset maat joutuvat lisäämään investointejaan kotimaiseen energiantuotantoon ja infrastruktuuriin merkittävästi.
"Tarvitsemme varmuuden siitä, että meillä on kohtuuhintaista ja kilpailukykyistä energiaa, joka ei ole riippuvainen Venäjästä eikä Yhdysvaltojen nesteytetystä maakaasusta”, Petersen toteaa.
EU ja Euroopan valtiot investoivat jo olemassa olevien energialähteiden, kuten aurinko-, tuuli- ja vesivoiman laajentamiseen. Useat Euroopan maat harkitsevat myös uudelleen ydinenergian roolia.
Yhtenä sähköverkon suurimmista kapasiteettiongelmista, René pitää alimitoitetun ja joustamattoman energiajärjestelmän luomia pullonkauloja.
"Perinteisessä hiilivoimalassa verkko oli helppo rakentaa, koska se ulottui vain yhteen laitokseen. Uusiutuvan energian myötä energialähteet ovat hajallaan, mikä vaatii paljon hienojakoisemman järjestelmän. Toisaalta se luo hyviä liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi sähkökaapelien valmistajille ja siirtoyhtiöille."
Euroopassa on ymmärretty, että energian säästäminen on usein halvempaa kuin sen tuottaminen. "Energiatehokkuus ensin" -periaate on johtanut rakennusten massiivisiin kunnostusohjelmiin eristysten ja lämmitysjärjestelmien parantamiseksi kaikkialla mantereella.
"Tähän pohjautuva sijoitusteema on laaja, sillä energiantuotannon ja joustavan siirron lisäksi on kyse tehokkuudesta ja resurssien käytöstä kiertotaloudessa", René sanoo.

Strategisen itsemääräämisoikeuden puute
Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen jälkeen Euroopan maat ovat kasvattaneet puolustusbudjettejaan.
"Poliitikot ovat kertoneet puolustusmenojen merkittävästä kasvusta, esimerkiksi 2 prosentista jopa 5 prosenttiin BKT:sta tämän vuosikymmenen loppuun tai seuraavan puoliväliin mennessä."
Investoinnit keskittyvät ikääntyvän kaluston modernisointiin, kybervalmiuksien vahvistamiseen ja yhteisten eurooppalaisten puolustusaloitteiden kehittämiseen.
Vastuulliselle sijoittajalle puolustusinvestoinnit eivät aina ole helppoja. Kaikki Nordean rahastot noudattavat Nordean vastuullisen sijoittamisen periaatteita, jotka määrittävät muun muassa, miten tällaisia sijoituksia voidaan toteuttaa.
" Alkuvaiheessa puolustussijoitusten osuus on 17 prosenttia rahaston salkusta ja keskittyy suojausta varten luotuihin ratkaisuihin, kuten kyberturvallisuuteen ja ilmapuolustusjärjestelmiin", sanoo René.
Alkuvaiheessa puolustussijoitusten osuus on 17 prosenttia rahaston salkusta ja keskittyy suojausta varten luotuihin ratkaisuihin, kuten kyberturvallisuuteen ja ilmapuolustusjärjestelmiin
Pitkäaikaiset teemat
Vahvempaan, itsenäiseen Eurooppaan tehtyjen investointien suuruus kielii myös sijoitusteemojen pitkäikäisyydestä.
"Emme pidä näitä lyhytaikaisina trendeinä. Uskomme teemojen olevan pidempikestoisia ja kehittyvän ainakin seuraavat kymmenen vuotta", sanoo René ja päättää:
"Vaikka rahaston pääteemat – energiavarmuus, puolustus ja kyberturvallisuus sekä tuotannon kotiutus – ovat vakiintuneita, lukuisat alateemat voivat ajan myötä elää. Näin voimme jatkuvasti kuulostella osakemarkkinoilta uusia mahdollisuuksia."
Nordea Empower Europe Fund
Sijoitustyyppi: Eurooppalaiset pienet, keskisuurten ja suurten yhtiöiden osakkeet teemoissa energiavarmuus, puolustus ja kyberturvallisuus sekä tuotannon kotiuttaminen.
Sijoitustiimi: Rahaston salkkua hoitaa Nordea Asset Managementin Fundamental Equities -tiimi. Tiimi hoitaa useita eurooppalaisia osakerahastoja ja tuntee hyvin euroopplaiset yritykset. Rahaston vastuullinen salkunhoitaja on René Møller Petersen.
Vastuullisuus: Rahastolla on erityisiä kestävyyteen liittyviä ominaisuuksia, jotka on kuvattu alempana kohdassa ”Kestävyyteen liittyvien tietojen antaminen”. Rahastoon sovelletaan Pariisin ilmastosopimuksen mukaisia, Nordean fossiilisia polttoaineita koskevia periaatteita. Kaikki Nordean rahastot noudattavat Nordean vastuullisen sijoittamisen periaatteita.
Lisätietoja riskeistä, joille rahasto altistuu, löydät rahastoesitteestä kohdasta Riskikuvaukset". Muut olennaiset riskit: Johdannaisriski. Sijoituksesi arvo voi nousta tai laskea, ja saatat menettää osan tai kaikki sijoittamasi rahat.
Nordea Asset Management on Nordea Investment Funds S.A.:n, Nordea Investment Management AB:n ja Nordea Funds Ltd:n sekä niiden sivuliikkeiden ja tytäryhtiöiden harjoittaman omaisuudenhoitoliiketoiminnan toiminimi. Mainitut rahastot ovat osa Nordea 1, SICAV -rahastoa, joka on luxemburgilainen avoin sijoitusyhtiö. Esite, avaintietoasiakirja (KID) sekä vuosi- ja puolivuotiskertomukset ovat saatavilla sähköisesti englanniksi ja paikallisella kielellä markkinoilla, joilla mainittu SICAV on hyväksytty jaeltavaksi, maksutta pyynnöstä rahastoyhtiöltä Nordea Investment Funds S.A., 562, rue de Neudorf, P.O. Box 782, L-2017 Luxembourg, paikallisilta edustajilta tai tietoasiamieiltä, jakelijoiltamme sekä osoitteesta nordea.lu. Kaikkiin sijoituksiin liittyy riskejä; tappioita voi syntyä. Lisätietoja näihin rahastoihin liittyvistä riskeistä on esitteessä ja asianomaisessa KID- tai KIID-asiakirjassa. Tietoja rahastojen kestävyyteen liittyvistä näkökohdista on osoitteessa nordea.lu/SustainabilityRelatedDisclosures. Yhteenveto sijoittajien oikeuksista on saatavilla englanniksi seuraavan linkin kautta: nordea.lu/documents/summary-of-investors-rights/SOIRengINT.pdf/. Nordea Investment Funds S.A. voi päättää lopettaa rahastojensa markkinointijärjestelyt missä tahansa EU-jakelumaassa direktiivin 2009/65/EY 93 a artiklan mukaisesti. Tätä materiaalia ei saa jäljentää tai levittää ilman ennakkolupaa. © Nordea Asset Management.